Lasiterassi mittatilauksena edullisesti

Lasiterassit ovat yleistyneet viimeisten vuosien aikana runsaasti. Lasiterassin hinta on matala kun otetaan huomioon, että saat käytännössä uuden huoneen käyttöösi. Lasiterassista voidaan nauttia pitkälle syksyyn ja aikaisin keväällä. Parhaimmillaan lasiterassi onkin kuin uusi, valoisa huone. Huone, jonka hinta on edullinen ja jonka voit saada käyttöön muutamissa viikoissa.

 

Muutama lasiterassi esimerkki

Olemme toimittaneet kymmeniä lasiterasseja pääkaupunkiseudulla. Ensimmäisessä esimerkissä on lasiterassi jossa myös lasikate. Lasikate tehdään aina turvalasista. Profiiliksi on valittu tässä grafiitinharmaa. Lasiterassin seinät voivat olla kiinteästi asennettuja, tai esimerkiksi liukuovia.

Lasiterassi / lasikate

 

Seuraavassa kuvassa lasiterassi on suunniteltu osaksi uutta omakotitaloa. Kaksi seinää on käytännössä korvattu aukeavilla lasiovilla. Profiiliksi on valittu valkoinen. Lattia ei tässä tapauksessa ole lämmin, ele lasiterassi on tarkoitettu lähinnä sadepäivien sekä kevään ja syksyn aikana käytettäväksi. Lasiterassi tietysti sopii loistavasti myös talvella esimerkiksi saunan jälkeiseen jäähdyttelyyn.

Lasiterassi

Voit nähdä lisää esimerkkejä toteutuksistamme:  Galleria – Lasiterassit

Lasiterassin hinta

Hinta riippuu luonnollisesti terassin koosta, sekä lasitettavasta pinta-alasta. Usein lasiterassiin tehdään myös lasikate. Esimerkiksi 10 neliömetrin lasiterassin hinta saattaa vaihdella 1.500 euron ja 6.000 euron välillä. Hinta riippuu monesta seikasta:

  • Lasiterassin neliömäärä
  • Lasikate, vai muu kate?
  • Valittu lasi (turvalasit tarpeelliset? Mikä on turvalasi?)

Lähetä meille kuvat tai kuvaus tarpeestasi, saat meiltä  tarjouksen mittatilauksena tehdystä lasiterassista. Toimitamme lasiterassit ja lasikatteet lähinnä pääkaupunkiseudulla. Pääset lähettämään tarjouspyynnön täältä.

Toimitusaika

Toimitusaika lasiterasseille on tyypillisesti 2-5 viikkoa.

Edellinen artikkeli
Keittiön välitilan lasi on paras vaihtoehto
Seuraava artikkeli
Sopiva suihkuseinä mittatilauksena!